Kuulumisia.
Hohoho, jopas on vuosi jos toinenkin vierähtänyt.
Vitutushan ei sinänsä ole kadonnut. Muuton jälkeen kaikki oli ihan ok, vuosi on asuttu täällä, mutta nyt vastapäiseen asuntoon on muuttanut lapsiperhe, joilla on tuttavaperhe toisessa rapussa. Kakarat juoksee päivästä toiseen aamusta iltaan tauotta näiden kahden asunnon väliä kamalalla metelillä rapussa ja tietenkään ei ole avaimia, niin siitä seuraa myös helvetillinen ovikellonsoittoralli käytävässä huutamisen ja ovien paiskomisen lisäksi.
Olen harkinnut virittää rappukäytävän kaiteisiin siimaa. Ja sitten odottaa kameran kanssa. Tai avata ovi pesäpallomailaa kapeaan porraskäytävään tuupaten juuri sopivalla hetkellä. Täällähän on tosiaan vain kolme asuntoa per kerros.
Ja onhan täälläkin kyylä. Luojankiitos toisessa päässä taloa. Mutta harrastukset on samat: heippalappuja ja roskisten tonkimista. Itseasiassa tää on vielä aktiivisempi viimeksi mainitulla saralla. Laitoin ruokaa keittiössä, istuin siinä pöydän ääressä, mistä on suora linja roskiksille.
Se meni pää edellä vyötäröä myöten semmoseen pienempään, neliön muotoiseen biojäteroskapönttöön. Vyötäröä? No, siis... vaikutti siltä, että tantta juuttuu kiinni. (Miksi kerrostalokyylät muuten ovat poikkeuksetta yksin asuvia n. 60-vuotiaita matalia ja paksuja rouvia? Onko se joku geenivirhe?)
Juuri kun olin hakemassa popcorneja, se nousi ylös kiukkuisena pöntöstä pussi kädessään. Avasi sen. Alkoi käsin heitellä kaivamastaan roskapussista tavaraa eri roskiksiin. Pysähdyin järkyttyneenä vain suu auki tuijottamaan. Ei voi olla... totta...?
Oikeastihan olen kyllä tunnollinen lajittelija, mutta tämän episodin jälkeen olen alkanut miettiä asioita. Aina roskiksia viedessäni nykyisin olen vetäissyt biojätteisiin päällimmäiseksi jotain pahasti pilaantunutta tai vaikkapa pöydällä tarkoitusta varten jemmatun kalannahkan jne.
Ja tietenkin kuivajätepussiin päällimmäiseksi vessan terveyssideroskiksen. Niin että oikein miellyttäviä tonkimishetkiä A-rapun rouvalle :)
Vitutushan ei sinänsä ole kadonnut. Muuton jälkeen kaikki oli ihan ok, vuosi on asuttu täällä, mutta nyt vastapäiseen asuntoon on muuttanut lapsiperhe, joilla on tuttavaperhe toisessa rapussa. Kakarat juoksee päivästä toiseen aamusta iltaan tauotta näiden kahden asunnon väliä kamalalla metelillä rapussa ja tietenkään ei ole avaimia, niin siitä seuraa myös helvetillinen ovikellonsoittoralli käytävässä huutamisen ja ovien paiskomisen lisäksi.
Olen harkinnut virittää rappukäytävän kaiteisiin siimaa. Ja sitten odottaa kameran kanssa. Tai avata ovi pesäpallomailaa kapeaan porraskäytävään tuupaten juuri sopivalla hetkellä. Täällähän on tosiaan vain kolme asuntoa per kerros.
Ja onhan täälläkin kyylä. Luojankiitos toisessa päässä taloa. Mutta harrastukset on samat: heippalappuja ja roskisten tonkimista. Itseasiassa tää on vielä aktiivisempi viimeksi mainitulla saralla. Laitoin ruokaa keittiössä, istuin siinä pöydän ääressä, mistä on suora linja roskiksille.
Se meni pää edellä vyötäröä myöten semmoseen pienempään, neliön muotoiseen biojäteroskapönttöön. Vyötäröä? No, siis... vaikutti siltä, että tantta juuttuu kiinni. (Miksi kerrostalokyylät muuten ovat poikkeuksetta yksin asuvia n. 60-vuotiaita matalia ja paksuja rouvia? Onko se joku geenivirhe?)
Juuri kun olin hakemassa popcorneja, se nousi ylös kiukkuisena pöntöstä pussi kädessään. Avasi sen. Alkoi käsin heitellä kaivamastaan roskapussista tavaraa eri roskiksiin. Pysähdyin järkyttyneenä vain suu auki tuijottamaan. Ei voi olla... totta...?
Oikeastihan olen kyllä tunnollinen lajittelija, mutta tämän episodin jälkeen olen alkanut miettiä asioita. Aina roskiksia viedessäni nykyisin olen vetäissyt biojätteisiin päällimmäiseksi jotain pahasti pilaantunutta tai vaikkapa pöydällä tarkoitusta varten jemmatun kalannahkan jne.
Ja tietenkin kuivajätepussiin päällimmäiseksi vessan terveyssideroskiksen. Niin että oikein miellyttäviä tonkimishetkiä A-rapun rouvalle :)
Kommentit
Lähetä kommentti
Kaikki palaute on aina tervetullutta,
mutta kiroiluani en vähennä. :D