Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuuta 10, 2010.

Vaaralliset rattaat

Voih, kunpa isoisäni olisi nähnyt tämän talven! Hän oli viisas mies, ja yli 190-senttinen kunnioitusta herättävä sotaveteraani. Mihin sitten lienee nuo geenit matkalla hukkuneet, ainakin kaksi sukupolvea tuntuu tuo viisaus skipanneen... Kiroilu, peräänantamattomuus sekä puheliaisuus sen sijaan ovat kyllä kiitettävästi sukulinjassa matkaansa jatkaneet ihan tänne saakka. Minulle on kerrottu, että vuoden 1957 Kuurilan junaonnettomuuden avustustöissä hän kävi suomenhevosineen kiskomassa raatoja tapahtumapaikalta. Tämän jälkeen Valtion Rautatiet sai uuden nimen hänen tarinoissaan: Vaaralliset Rattaat. Liikenteessä on kuluneen talven aikana tapahtunut kaikkea jännittävää. Helsinki-Vantaalla leikitään vuoroin hippaa ja piilosta matkustajien laukuilla. Mutta junaliikenne. On ollut suorastaan hulvatonta työskennellä asiakaspalvelutehtävissä lähellä rautatieasemaa. Juttelin eräänä paukkupakkasiltana Lapista matkustaneen naisen kanssa - hän vannoi lattiaa polkien, ettei enää ikinä käytä junaa. En