No mitä vittua sitten, kun sekin vituttaa, ettei vitutakaan.
Mitäs helvettiä? Heräsin. Vapaapäivän aamuun. Jo kahdeksan jälkeen. Pitkästä aikaa olo oli ihan kuin olisin oikeasti jopa nukkunut. Olin totaalisen varma, että kyseessä olisi vain alkoholittomuuden ja eilisen stressireaktion purkautumisen yhteistyössä tuottama illuusio. Kelasin yön tapahtumia, ja viimeinen muistikuvani taantui eiliseen, kun röhnötin sängyssä silmät kiinni kuunnellen naapurin seinäkellon sinfoniaa "Yksitoista lyöntiä". Ja sitä, miten seinän takaa piiitkästä aikaa kantautui myös kovaäänistä keskustelua, jonka toinen osapuoli oli mies . Vaikka kuinka pinnistelin, en muistanut heränneeni veriseen taisteluun missään vaiheessa yötä. Pää täynnä hämmentäviä kokemuksia sain tähdättyä ruhoni ajatuksiini uppoutuneena hädintuskin ulos parvekkeen oviaukosta. Aamutupakka oli rentouttava kokemus, ei sellainen yötauon aiheuttaman pikkunikkiksen perusstudarissa imaistu supernopea tervaöveri. -18,5c pakkasessa parvekkeella istuessa silmätkin aukesivat yllättävän kivuttomasti,