http://sue84.blogspot.com

Pilke hukassa, pieni tauko luvassa :) Ei hätää, kirjoittelen taas sitä mukaa, kun käy rankasti vituttamaan.

Ei vittu, sieltä se taas tulee. Mitähän tällä kertaa? Mistä tuokin nyt taas tänne tupsahti... Voi saatana, et ikinä arvaa kuka soittaa! Kai sillä jotain perkeleen tärkeetä asiaa on. Joko se häipy, onko reitti selvä? Kuulostaako tutulta? Persona Non Grata, kutsutaan lyhennettynä vaikka tässä yhteydessä nimikkeellä PeNG, kuuluu lähes kaikkien sukulais/tuttava/verkostopiiriin. Se liikkuu paljon yksinään, mutta on omalla kieroutuneella tavallaan selkeästi laumaeläin. PeNGin tuntomerkit ovat pääasiallisesti innostuneisuus, seuranhakuisuus (seurallisuus?), puheliaisuus ja kiinnostus, mutta on muistettava, että jokainen on kuitenkin yksilö. Helpommin on lueteltavissa PeNGin sivuvaikutukset saalistamissaan muiden alalajien edustajissa; ahdistuneisuus, yhtäkkinen tai ajan myötä vähitellen kasvava ärsyyntyneisyys, väsymys, sekava olotila, vitutus, pakokauhu, lopulta jopa ääripisteessään murhanhimoisuus . Tämä kyseinen laji liikkuu mielellään siellä, missä on paljon tai tiettyjä ihmisiä. Saalist

Puhdistavan, ylipitkäksi venähtäneen ja asiapitoisen (kuulemma KUIVAN!) viime kirjoitelmani jälkeen päätin tunkea lävistetyn hyppyrinokkani aiheeseen, josta en mitään tiedä. Tästä ei siis voi syntyä keskustelua, saati sitten lakialoitetta. Tiedättekö sen naisen, joka saapuu huolellisesti valmistautuneena (lue: aina se sama yliviivaustussilla sotkettu kulunut googleprintti mukanaan) keskusteluohjelmiin valmiina taisteluun kuin pantzerwagen? Juuri se. Nina Mikkosen naamataulu ja rohina toimii meikäläiselle loistavana ärsykkeenä. Olen mm. syöksähdellyt haarukka tanassa raapimaan tv-ruutua. Onneksi en omista taulu-tv:tä, huoltoliikeessä takuukuitin kanssa änkyttäminen saattaisi vaatia keskimääräistä enemmän mielikuvitusta. Päivähoidon rinnastaminen fasismiin on odottamaton ja ennenkaikkea epäkorrekti lausunto naiselta, jonka aviomies tunkeutui hetki sitten luvatta armeijan harjoituksiin omaa sotilasarvoaan huudellen. Ensireaktioni oli, että pakko olla vähintään kasvatustieteiden maisteri.

Aluksi pieni varoituksen sananen: tässä kirjoituksessa ei ole ripaustakaan huumoria, sillä aiheesta ei voi kirjoittaa pienikään pilke silmäkulmassa. Enkä kyllä yrittäisikään. Viikkouutisten perjantain 30.1.09 ilmestyneen lehden artikkeli , joka oli mainittu jo etusivullakin, sai minut inhon ja vihan valtaan. Lainaus artikkelista: "Valtakunnallistakin huomiota kerännyt Ahveniston koulun kiusaamistapausten kierre alkoi viime syksynä. Ongelmiin ovat puuttuneet opettajat, poliisi, sosiaalityöntekijät ja lasten vanhemmat. Kierre ei kuitenkaan ole vielä katkennut. Rikosilmoituksia ovat tehneet niin koulun rehtori kuin lasten vanhemmat." Hyvä alku, mutta jossain on jo menty pahasti metsään. Ja se on tapahtunut ennen tätä kierrettä. En nimittäin usko, että kaikki on vain yhtäkkiä alkanut viime syksynä. Ennusmerkit ovat olleet ilmassa takuulla jo pitkään, mutta niiltä on suljettu silmät. Se, mikä ei tapahdu minulle, ei koske minua. Lehtijutun mukaan lapsille on tehty palovammoja tupak