Aurinkoinen kevätvitutus vol. 26

Sieltähän se saatana tuli taas, jo reilu kuukausi sitten, kun lumet alkoi sulaa. Niskaan rysähti vähintäänkin puolen kennelin verran keväistä yllätyspaskaa, kun ensimmäinen auringonpilkahdus tunki kämppään kuin mutsi kylään, mustista verhoista ja tiukkaan kiinni väännetyistä sälekaihtimista huolimatta. Ja siitähän se alamäki onkin oikein riehakkaasti jatkunut.

Pitäisi tehdä sitä ja pitäisi tehdä tätä ja olla niin saatanan positiivinen ja onnellinen. Ja vitut, sanon minä. Ei vähempää voisi edes pihalle meneminen kiinnostaa, kun kadut on täynnä hangonkekseinä taapertavia dementiahiihtäjiä (ei paljon talvella tai sadepäivinä muuten näitä himokuntoilijoita näy), ja joka askeleella saa varoa astumasta mämmiyllätyksiin, joista tulvahtaa nenuihin se mielettömän ihana ja raikas kevään tuoksu.

Uusin vitsaus on lehtipuhaltimen käyttö. Taloyhtiöissä on huomattu, että niillä on tehokasta puhaltaa talven aikana kerääntyneet hiekat pois pihoista ja käytävistä. Mitä vittua! Eikö se riitä, että niitä saatanan mölytoosia huudatetaan aamusta iltaan päivittäin läpi syksyn? Mihin on hävinnyt huoltomiesten peruskunto, mihin on viety kaikki haravat, kottikärryt ja harjat? Kysynpä vaan! Mitä seuraavaksi, ruvetaanko niillä tekemään lumityötkin talvisin? Vähän vaan lisää puhallustehoa ja ääntä kehiin ja kyllä lähtee lumikin liukkaasti!

Niin ja saatana, katupölyt, allergiat ja kevätflunssat. Vittu!

Sitten nämä muutkin hauskat kevätpelleilyt, kuten "kesäkuntoon" laihduttaminen ja treenaaminen - joo, siitä vaan hiki päässä zumbaamaan ja pupeltamaan ituja, niin johan saa taas koko kesän käännellä grillin ääressä tiriseviä makkaroita ja pihvejä ja vetää perseet terassilla hyvillä mielin joka päivä. Haloo! Onpa kivaa olla timmissä kunnossa juhannuksena, kun silloin on - kiitos ilmastonmuutoksen - niin kylmä, että ei kukaan näe villapaidan ja toppahousujen alta mitään muuta sixpäckiä kuin sen pahvisen! Ja heinäkuun lopussa sitten valaat rantautuvat taas uimarannoille. Niin että ei kiitos. 

Palataanpa vielä ohimennen sivuttuun ihmistyyppiin nimeltä kevätpörriäiset. Ylienerginen ja ällöpositiivinen, pikkuisen vinksahtanut rotu, joka ei vaan tunnu tajuavan, miten keväästä voi saada masennuksen ja räyhävitutuksen. Kaikki on maagista ja ihanaa naminamia. Ehkä sitä nyt vaan on sattunut tahtomattaan putkahtamaan maailmaan. Ja tottakai juuri keväällä. Enkä minä sitä voi pyytää anteeksi, syylliset löytyvät jostain ihan muualta. Vuodesta toiseen se vaan pahenee. Sitä herää joka kesän kynnyksellä siihen, että taas tulee yksi vuosi lisää mittariin, ja tajuaa, ettei edellisvuotena ole saanut käännettyä kelkkaansa mihinkään suuntaan. Edelleen sama auto, sama vuokrakämppä, sama duuni, sama vitutus, ja tähän ikään kai se pentutehdaskin pitäis jo pikkuhiljaa pystyttää. Ainakin lähisukulaisten mielestä, ja nehän nyt tietää aina paremmin.

Toinen kevätpelleilyn arvonimi myönnettäköön kevätsiivoukselle. Ihan samaa paskaa kuin kesäkuntoon treenaaminenkin tai vaikka tipaton tammikuu. Paikat näyttää hienoilta ehkä maksimissaan kuukauden verran, ja sitten taas saa kerätä ilomielin loput 11 kuukautta shittiä nurkkiin ja lantiolle. Että ihan turhaa kaikki tämmöset. Pistää vaan vituttamaan. Mutsillakin kovasti oli tapana kevätsiivouksesta alkaa paahtaa aina, kun ensimmäinen auringonsäde osui ikkunaan. Mutta mitäs luulette, että oikeasti tapahtuu muka talossa, jossa asuu kolme kiinalaisessa horoskoopissa rotan merkeissä syntynyttä ihmistä? No ei vittu yhtään mitään.