Synttärit ja muut hauskat perhejuhlat
Paniikki.
Rapsahti neljännesvuosisata mittariin eilen. Huhhuh, onneksi tänään on uusi päivä ja saan rauhassa repiä hiuksia päästäni, kun tajusin, että 30 on nyt lähempänä kuin 20. Teiniangstaamisesta lähtee kohta uskottavuus. Pitäisi kasvaa aikuiseksi, rauhoittua, ottaa helvetinmoinen asuntolaina, tehdä kaksi kaunista ja kilttiä lasta, ostaa näyttelykelpoinen kultainen noutaja ja vaihtaa toi 460-sarjan Volvo farmariksi. Mieluiten 2005 kasaanliimattu V70 tai uudempi, ettei naapurit vaan mistään tajua, että on oikeasti ihan veloissa jo pelkästään siitä talosta.
Kauhu.
Pysyviä kauhukokemuksia saa vuosittain vastaavantyyppisistä perhejuhlista. Itse olen kerran käynyt sukujuhlissa. Kaikki saivat hienot Wordilla tehdyt nimilaput rintaansa jo etukäteen, ja suvun sokeimmat mummot tulivat sitten työntämään nenänsä tissien väliin - nimilappuja tihrustamaan ja poskilihoista puristelemaan. Voivoi sentään, kyllä aika rientää ja lapset kasvaa. Sepä outoa ja ihmeellistä. Illan kuluessa puukot heiluu ja juhlapaikan kivijalan alle viritellään palavaa sanomalehteä johtuen joistain 20-luvulta kolmanteen sukupolveen periytyneistä naapurirajariidoista tai veloista, vältellään oikein porukalla alkoholistihylkiötä ja sitä suvun mulkeroa, joka tulee aina lesoilemaan Mersullaan ja lääkiksessä opiskelevalla nössöpojallaan. Miksi sinne pitää sitten tuppautua, jos ei kenenkään kanssa tule toimeen? No, onhan siellä ruokaa ja ilmaista viinaa. Ja lopuksi kaikki kuitenkin saavat mukaansa hienon sukututkimuskirjasen. Jossa oma nimi tai tilan nimi - lottovoiton osuessa kohdalleen jopa molemmat - on päin persettä ja kansilehden esiin kääntäessään paskoo housuunsa, kun sieltä tuijottaa takaisin karsean näköinen 1700-luvun esi-isä.
Asenne.
Joo. No enpähän ole koskaan ollut juuri mitään juhlatyyppiä. Pitkin hampain annoin äitini pitää kymppisynttärit. Silloin vetäisin vitun päähäni ja tokaisin, että seuraavat tärinät katson vierestä, kun saan valkolakin Kaurialan lukiosta. Yhdeksän vuotta myöhemmin kirjoitin ylioppilaaksi kyseisestä opinahjosta ja suostuin siihen, että minimaaliset lakkiaiset pidettiin kotitilalla. Häät puolestaan meni sujuvasti keskellä viikkoa nopealla kakkukahvivastaanotolla kotona kerrostalokaksiossa. No, aiheeseen ehkä palataan vielä. Isotätinikin piti kunnon häät vasta, kun juhlittiin kultahäitä eli oliko se nyt sitten peräti 50 vuotta myöhemmin.
Trillerihiki-preludi.
Eilen olisin halunnut jättää koko päivän väliin. Kakut pakersin kuitenkin edellisiltana, tiesin, että näin käy. Vähän ennen yhtä soi puhelin; hätäpieru; isukki soittaa. Visualisoin päässäni nopeasti läpi koko kauhuskenarion ja tiesin, ettei tästä ole pakotietä. Jos kiellän tulemasta, ne suuttuvat, jonka jälkeen ne tulevat. Jos en vastaa, ne tulevat. Jos sanon, että saavat tulla, ne tulevat. Mutsi ahtaa perseensä vaikka postiluukusta, jos haluaa. Ja sekin tapahtuu vain siksi, etten ole kovasta innosta huolimatta antanut sille meidän kotiavaimesta kopiota. Isukki jutteli 25 vuoden takaisesta mielettömästä ukonilmasta, mutsi huusi takaa jotain samanaikaisesta peräpuikosta. Aivoni eivät oikein tienneet, mihin reagoida. Ehkä sekin johtuu siitä kuukauden etuajassa syntymisestä.
Trillerihiki-actiontime.
Sitten juostiin tupakalla kaksi tuntia ja kyttäiltiin hikinorot valuen parkkipaikalle. Kuulemma eivät meidän vanhemmat koskaan sovi tuloaikaansa etukäteen keskenään, mutta niinhän siinä kävi neljättä tai viidettä kertaa putkeen, että kun omat vanhemmat kurvaavat parkkiin, appivanhemmat ajavat perässä. Aikamoinen sattuma. Ei sitä enää jaksa esittää yllättynyttä. Ainoa positiivinen asia siinä on, että sitten on koko urakka kerralla ohi.
Loppuahdistus.
Mutsi raastaa hermoja viisinkertaisella teholla, jos lähettyvillä on paljon muitakin ihmisiä. Juoksee joka suuntaan ja tekee kaikkensa saadakseen luotua lähipiirilleni erilaisen kuvan minusta. Aikaisemmin on pitänyt jotain vähemmän normaaleja/hauskoja lapsuuskuvia mukanaan, ja esittelee ne kaikille muutamalla hauskalla tarinalla, kuten esimerkiksi minä 3-vuotiaana alasti, (onpa hassua), tai tyyliin jos vaikka olen onnistunut kusemaan housuun julkisella paikalla 10-vuotiaana. Pitäähän lasten alastonkuvia näyttää kaikille kahvipöydässä! Kahvittelusta ei kuitenkaan tule mitään, kun pitää säännöllisin väliajoin singahtaa johonkin suuntaan. Kysellään, syyllistetään, otetaan vähän "tilanne" kuvia ja tutkitaan vaivihkaa kaapit ja hyllyt, kalenterin merkinnät etc. Lahjoissa on yleensä piilotettu haistatteluviesti. Esim. joululahjakassissa oli Alkon käyntikortti, ja se ei sinne vahingossa joudu, kun tietää mitä asioita oli tapahtunut ja millä tavalla ne oli käsitelty aiemmin.
Jälkivaikutukset.
Tunnetteko käsitteen psy-vampyyri?
Kun ulko-ovi sulkeutuu, naama punaisena häpeästä ja kiukusta, järjettömän väsyneenä kaadun sohvalle. Uhrin ensisijaiset hoitokeinot: ranteet auki, pää täyteen viinaa tai purkillinen valerianaa.
Rapsahti neljännesvuosisata mittariin eilen. Huhhuh, onneksi tänään on uusi päivä ja saan rauhassa repiä hiuksia päästäni, kun tajusin, että 30 on nyt lähempänä kuin 20. Teiniangstaamisesta lähtee kohta uskottavuus. Pitäisi kasvaa aikuiseksi, rauhoittua, ottaa helvetinmoinen asuntolaina, tehdä kaksi kaunista ja kilttiä lasta, ostaa näyttelykelpoinen kultainen noutaja ja vaihtaa toi 460-sarjan Volvo farmariksi. Mieluiten 2005 kasaanliimattu V70 tai uudempi, ettei naapurit vaan mistään tajua, että on oikeasti ihan veloissa jo pelkästään siitä talosta.
Kauhu.
Pysyviä kauhukokemuksia saa vuosittain vastaavantyyppisistä perhejuhlista. Itse olen kerran käynyt sukujuhlissa. Kaikki saivat hienot Wordilla tehdyt nimilaput rintaansa jo etukäteen, ja suvun sokeimmat mummot tulivat sitten työntämään nenänsä tissien väliin - nimilappuja tihrustamaan ja poskilihoista puristelemaan. Voivoi sentään, kyllä aika rientää ja lapset kasvaa. Sepä outoa ja ihmeellistä. Illan kuluessa puukot heiluu ja juhlapaikan kivijalan alle viritellään palavaa sanomalehteä johtuen joistain 20-luvulta kolmanteen sukupolveen periytyneistä naapurirajariidoista tai veloista, vältellään oikein porukalla alkoholistihylkiötä ja sitä suvun mulkeroa, joka tulee aina lesoilemaan Mersullaan ja lääkiksessä opiskelevalla nössöpojallaan. Miksi sinne pitää sitten tuppautua, jos ei kenenkään kanssa tule toimeen? No, onhan siellä ruokaa ja ilmaista viinaa. Ja lopuksi kaikki kuitenkin saavat mukaansa hienon sukututkimuskirjasen. Jossa oma nimi tai tilan nimi - lottovoiton osuessa kohdalleen jopa molemmat - on päin persettä ja kansilehden esiin kääntäessään paskoo housuunsa, kun sieltä tuijottaa takaisin karsean näköinen 1700-luvun esi-isä.
Asenne.
Joo. No enpähän ole koskaan ollut juuri mitään juhlatyyppiä. Pitkin hampain annoin äitini pitää kymppisynttärit. Silloin vetäisin vitun päähäni ja tokaisin, että seuraavat tärinät katson vierestä, kun saan valkolakin Kaurialan lukiosta. Yhdeksän vuotta myöhemmin kirjoitin ylioppilaaksi kyseisestä opinahjosta ja suostuin siihen, että minimaaliset lakkiaiset pidettiin kotitilalla. Häät puolestaan meni sujuvasti keskellä viikkoa nopealla kakkukahvivastaanotolla kotona kerrostalokaksiossa. No, aiheeseen ehkä palataan vielä. Isotätinikin piti kunnon häät vasta, kun juhlittiin kultahäitä eli oliko se nyt sitten peräti 50 vuotta myöhemmin.
Trillerihiki-preludi.
Eilen olisin halunnut jättää koko päivän väliin. Kakut pakersin kuitenkin edellisiltana, tiesin, että näin käy. Vähän ennen yhtä soi puhelin; hätäpieru; isukki soittaa. Visualisoin päässäni nopeasti läpi koko kauhuskenarion ja tiesin, ettei tästä ole pakotietä. Jos kiellän tulemasta, ne suuttuvat, jonka jälkeen ne tulevat. Jos en vastaa, ne tulevat. Jos sanon, että saavat tulla, ne tulevat. Mutsi ahtaa perseensä vaikka postiluukusta, jos haluaa. Ja sekin tapahtuu vain siksi, etten ole kovasta innosta huolimatta antanut sille meidän kotiavaimesta kopiota. Isukki jutteli 25 vuoden takaisesta mielettömästä ukonilmasta, mutsi huusi takaa jotain samanaikaisesta peräpuikosta. Aivoni eivät oikein tienneet, mihin reagoida. Ehkä sekin johtuu siitä kuukauden etuajassa syntymisestä.
Trillerihiki-actiontime.
Sitten juostiin tupakalla kaksi tuntia ja kyttäiltiin hikinorot valuen parkkipaikalle. Kuulemma eivät meidän vanhemmat koskaan sovi tuloaikaansa etukäteen keskenään, mutta niinhän siinä kävi neljättä tai viidettä kertaa putkeen, että kun omat vanhemmat kurvaavat parkkiin, appivanhemmat ajavat perässä. Aikamoinen sattuma. Ei sitä enää jaksa esittää yllättynyttä. Ainoa positiivinen asia siinä on, että sitten on koko urakka kerralla ohi.
Loppuahdistus.
Mutsi raastaa hermoja viisinkertaisella teholla, jos lähettyvillä on paljon muitakin ihmisiä. Juoksee joka suuntaan ja tekee kaikkensa saadakseen luotua lähipiirilleni erilaisen kuvan minusta. Aikaisemmin on pitänyt jotain vähemmän normaaleja/hauskoja lapsuuskuvia mukanaan, ja esittelee ne kaikille muutamalla hauskalla tarinalla, kuten esimerkiksi minä 3-vuotiaana alasti, (onpa hassua), tai tyyliin jos vaikka olen onnistunut kusemaan housuun julkisella paikalla 10-vuotiaana. Pitäähän lasten alastonkuvia näyttää kaikille kahvipöydässä! Kahvittelusta ei kuitenkaan tule mitään, kun pitää säännöllisin väliajoin singahtaa johonkin suuntaan. Kysellään, syyllistetään, otetaan vähän "tilanne" kuvia ja tutkitaan vaivihkaa kaapit ja hyllyt, kalenterin merkinnät etc. Lahjoissa on yleensä piilotettu haistatteluviesti. Esim. joululahjakassissa oli Alkon käyntikortti, ja se ei sinne vahingossa joudu, kun tietää mitä asioita oli tapahtunut ja millä tavalla ne oli käsitelty aiemmin.
Jälkivaikutukset.
Tunnetteko käsitteen psy-vampyyri?
Kun ulko-ovi sulkeutuu, naama punaisena häpeästä ja kiukusta, järjettömän väsyneenä kaadun sohvalle. Uhrin ensisijaiset hoitokeinot: ranteet auki, pää täyteen viinaa tai purkillinen valerianaa.
Kommentit
Lähetä kommentti
Kaikki palaute on aina tervetullutta,
mutta kiroiluani en vähennä. :D