Keväistä havainnointia (paskapuhetta)!

Jälleen on koittanut se aika vuodesta, kun lumet ovat sulaneet, ja katujen kulkija saa todeta kirjaimellisesti kantapään kautta, että kevätkääryleitä löytyy nyt jostain ihan muualta, kuin Citymarketin pakastealtaista. Ruotsissa Aftonbladetin (muistaakseni) uutinen kertoi, että koiranläjien omistajat saadaan jäljitetyksi dna:n avulla. Olin riemuissani. Aivan mahtavaa, oikeutta meille koirattomille siijaiskärsijöille! Ja sitten se helvetti vieköön olikin aprillipila...

Mikä saa koiranomistajat ajattelemaan, että lumisateessa ei pikku Fifin jätöksiä tarvitse kerätä? Katoavathan ne hetkiseksi, mutta aikojen saatossa on jo todettu, että rikokset paljastuvat aina aikanaan. Koirantuoksu leijailee auringonpaisteessa. Jopa houkuttaa lähtemään kävelylle. Kengät ja matot ovat täynnä sitä saastaa, kun pääset (jos pääset) kotiin saakka. Etenkin iltahämärässä saa olla todella tarkkana taiteillessaan kotiin läpi miinakentän. Eikö tällaiseen ongelmaan kukaan keksi ratkaisua? Ympäristöongelmat puhuttavat Hämeen Sanomien nettikeskustelupalstalla päivittäin, moottorirata-ketjussakin on jo toista sataa sivua kommentteja, ehdotuksia ja vaatimuksia. Keskittyisitte tekin perkeleen tekopyhät niuhot omien rakkienne jätteisiin siellä moottoriradan ympäristössä - ettekä asioihin, joihin ette voi omin käsin vaikuttaa!

Harmittomampaakin tarpeistoa toki paljastuu. Kevät on yhtä antoisaa bongausaikaa niin lenkkeilijälle kuin lintuharrastajallekin. Esimerkiksi minun bongausvihostani löytyy tällä hetkellä kymmenittäin karkkipusseja, tupakka-askeja, purkkapusseja, pahvimukeja, purtiloita (?), pantittomia pulloja ja tölkkejä. Sunnuntai-aamuisin pesäkoloistaan liikkeelle lähteneet pussilenkkeilijät pitävät huolen siitä, että pantilliset pullot ja tölkit eivät kauaa puskissa loju. Eräänäkin sunnuntaina aamuseitsemän jälkeen vastaani käveli kaksi eläkeläisherraa tuulipuvuissaan katseet tiukasti pientareissa. Kädessäni sattui olemaan tyhjä energiajuomapullo. Molempien katseet etsiytyivät ja porautuivat kiinni pulloon, ja vallan pelästyin, että käyvätköhän miehet nyt ihan kimppuuni tuosta vain... Ei, keskustelemalla pattitilanne ratkesi, mutta ajauduin häviölle, jouduin luopumaan pullostani ja lepytelläkseni metsästäjiä kaivoin vielä käsilaukustani pienen muovipussin heille. Onnekseni sain jatkaa matkaani ilman sen ihmeellisempiä väkivallantekoja.

Keräilylistan helmiä puolestaan ovat satulaa, ohjaustankoa ja eturengasta vaille oleva polkupyörä, sukka, hanska, kaulahuivi, miesten alushousut (en jäänyt tarkistamaan, mutta oletin, että olivat miesten bokserit) koiran nahkainen panta. Polkupyörän kohdalla raavin päätäni pitkään ja hartaasti. Kuljin sen ohi päivittäin. Mietin herkeämättä, miten joku kykenee kulkiessaan viattomasti pudottamaan maahan pyörän, josta puuttuu niin paljon osia. Mietin sitä koko iltavuoron ajan töissä. Lähtiessäni taapertamaan kotia kohti ajattelin, etten ehkä ollutkaan huomannut kaikkea, ja saattaisin löytää paluumatkalla myös pyörän omistajan jostain pusikosta pois heitettynä.

Vaan näin ei tapahtunut. Sen sijaan pariton sukka jatkoi matkaansa rautatieaseman tunnelista kaiteen päältä toiseen päähän asematunnelia viikon kuluessa. Sen päälle kaikessa tohinassa jo vielä ehti sataa lunta, ja ehdin sen jo unohtaakin, kunnes eilen töihin mennessäni riemukseni huomasin, että se oli löytänyt kumppanin! Uusi ystävä saattoi olla samaa rotua, tosin ainakin likaisempi, mutta nyt ne onnellisina makoilivat maassa rinta rinnan. Kadulla. Puoli metriä asematunnelista poispäin. Awww...

Asematunnelin ympäristössä on muutenkin epämääräistä luontoa tutkittavana. Sinne moni tuntuu pudottelevan polkupyöriä hyvin useasti. Ilmeisesti täällä asustaa jonkin sortin kieroutunutta dementiaa sairastavia ihmisiä - tulevat pyörällä junalle, junalta palatessaan unohtavat tulleensa pyörällä ja käyvät ostamassa uuden fillarin seuraavana päivänä joko kirpparilta tai nähtävästi ihan urheiluliikkeestäkin. Sama kuvio vain toistuu yhä uudelleen ja uudelleen. Eräänä päivänä kaikki kadonneet roskat olivat pitäneet pikapalaverin. Kävellessäni tunneliin päin ne olivat kaikki siinä kadun reunassa siistissä kasassa ja palatessani takaisin ne olivat taas hujan hajan. Ne supermiehet, jotka siivoavat vappupäivän aamuna kävelykadun puolessa tunnissa totaalisen anarkismin jäljiltä - olen kulkenut siitä läpi aamukuuden jälkeen useampana vappuaamuna - voisivat joskus erehtyä myös tänne kaupungin laitamillekin?

Kadonneiden asusteiden määrä alkoi arveluttaa. Jos löydän sukkia, hanskoja, kalsareita, kaulaliinoja ynnä muuta pientä vaatetusta, milloin tapahtuu se, että löydän jonkun alasti?